Olen varma, että mitään toivoa ei enää ole, kun täytän 40 vuotta...onneksi tässä on vielä miltei 5-vuotta aikaa käsitellä asiaa. Olen periaatteesa jo nyt yliajalla, selvittyäni vakavasta sairausesta, joten 5-vuotta on paljon aikaa!

En ole koskaan ollut kovin ulkonäköpainotteinen ihminen, nyt olen. Nyt se on muuttunut yhdeksi tärkeimmistä asioista päivässäni...olen aina naureskellut niitä ihmisiä, jotka jaksavat laittaa ja värkätä

monta tuntia itsensä kanssa. Eipä naurata enää, lisäksi olen ikävästi alkanut huomata ihmisiä erillailla.

Nytkö matkani vaikeaksi keski-ikäiseksi on alkanut?  Olen miettinyt tätä, että mistä tulee ne vaikeat asiakkaat...kun yleensä vaikein tapaus on noin 40-50 vuotias korkeastikoulutettu naishenkilö, heillä ei koskaan tunnu olevan mikään asia hyvin. Tuleeko minusta sellainen, näinkö muutos alkaa?  Onko mitään tehtävissä? Onhan tässä yksi hyvä puoli, en todellakaan ole korkeasti koulutettu, enkä tule olemaan, kun ei järki riitä.

Lisäksi ylivilkkaushäiriölni on todellakin pahentunut, nuoruudessa se pysyi kurissa, kun kävin vaikeammat aineet pienryhmissä opsikelemassa...mutta kyllä silloinkin mopo ajoittain keuli lujaa. Ei silti mitään tähän verrattuna, perheessä on murrosikäisiä lapsia, mutta ne eivät ole mitään verrattuna äitiinsä. Voi heitä, saavat varmaan traumoja. Mistähän tämä voi johtua, se että sain vihdoin vahvistuksen asialle, että olen oikeasti ylivilkas, enkä vain tyhmä häirikkö? Antoiko se luvan käyttäytyä näin?

Viisas ystäväni selvitti asian, olen saanut perheen nuorena, olen aina kaikissa esikoisen vanhempaenilloissa se nuorin...heidän mummosakin on niin nuori, että kysykää mummoilta kyselyissä" turvaudumme toiseen mummiin (80v)..koska tyoisten äidit ovat vanhempia , kuin hänen mummunsa....eksyäksemme asiasta...olen viettänyt sen nuoruuteni vauvaperhe-elämää, ollut sidottuna kotiin yms. kaikenlaista muutakin tässä tapahtunut...vaikeimmat vuodet ovat tosiaan sattuneet ajalle 25v-32v...jolloin toiset ovat aika huolettomia vielä...niin nyt on sitten minun aikani olla kapinallinen.

Tähän tietysti kulminoituu erään nuoren työtön kysymys "miksi sinä laitat itseäsi, kun olet jo saanut miehen..."Onneksi olen itse esittänyt tuon saman kysymyksen ollessani 15-vuotias omalle äidilleni , joten minulla oli vastaus valmiina "koska haluan toisen ja kolmanenkin.." voi minua aiheutin tytölle pienen tukehtumisekohtauksen energiajuomaansa. En silti katunut yhtään ;)

Mistä tuo kysymys kumpuaa, miten se voi olla nuorelle tytölle se juttu nykyaikana, tähänkö me tyttöjä kasvatamme? Toivottavasti onnistut itse tuomaan esille, sen verran vahvan nais-ihmisen, ettei oman tyttäreni pieneen päähän tule koskaan tuollaista kysymystä.