Olen varmaan saanut itseni ja työminäni tasapainoon..ainakin jotenkin. Pitkästä aikaa ehdin jopa pelailla ja kutoa, kaikki aika ei enää mene säätämiseen.
Töissäni viihdyn edelleen, se on ehkä liiankin iso voimavara minulle, sillä muutaman loman ja sairasjakson perusteella kaipaan töiden tuomaa omaa aikaa ja rauhaa paljon.
Onkohan se ihan tervettä sekään?
Tosin olen huomannut, että nyt on jopa päiviä, että minulla on kiire töistä kotiin näkemään perheeni, on kiire kotiin. Tosin koti on tässä vaiheessa muuttnut eri osoiteeseen, kuin ennen, ajatuksena ei kuitenkaan ole
paikka vaan tilanne, on kiire läheisteni luo, perheeni keskelle, mutta edelleenkään perhe-elämän kestäminen pidempään niin etten pääse pois on lähes sietämätöntä
Luonnollisesti tämän tunteen havaitseminen tuo melkoista syyllisyyttä ja tuskaa omaan sismpään, koska muiden mielestä on ihanaa olla kotona ja perheen kanssa, en varmaankaan ole normaali äiti.

Voi silti olla , että elämäni on stressitilassa, tämä rauhoittuu? Isän kuolema sysäsi liikeelle niin ison pallon, tunteen vapaudesta..en ole enää sidottuna tähän en tänne. En tiedä miksi. Kuukasi isän kuolemasta vein eropaperit, siitä kuukausi muutin pois yhteisestä kodista....tältäkö tuntuu orastava 40-kriisi...ja ihmiset sanoivat , että 30-kriisini oli paha....
on vaikeaa sitoutua, on vaikeaa olla onnellinen, on vaikeaa antaa mahdollisuutta enää kenellekkään päästä lähelle...on vaikeaa antaa tilaa tunteille...ei uskalla olla onnellinen, pelkää, että kaikki menee rikki...pelkää, että jos näyttää tunetta suuntaan tai toiseen...joku katoaa kuitenkin. Joudun taas alkamaan alusta,

kaiken tämän keskellä on työ..jonne toki raauhaudun joskus väsyneenä, jossa toki on muutama inhottavakin työkaveri...mutta pääsäntöisesti huonokin aamu muuttuu hyväksi, kun pääsen työpaikalle..jos ei siinä vaiheessa kun nään työkaverini..niin vähintään siinä vaiheessa, kun matkustajat astuvat auton ovesta sisään, se enrgia mitä ammennan ihnmisistä jotka ovat pienen hetken kanssani palvelutilanteessa, on valtava....mahtavatkohan he itse huomata, että varastan heidän enrgiansa =)
Epävarminkin hetki muuttuu hyväksi, kun katson peilistä ihmisten tekemisiä autossa..matkalla jonnekin, kuinka yksi lukee, toinen nukkuu...toinen seuraa maisemaa...hei nehän luottaa muhun, en mä voi ihan paska olla.
Elämä jatkuu niillä jotka ovat kyydissäni ja minulla
Toisaalta tässä on se huono puoli, että otan asiakkaan moitteet todella pahasti, normaalin miettimisen "mitä tein väärin ja miten voi parantaa" sijaan, syyllistän itseni loppupäiväksi täysin. Onneksi moitteita ei kovin paljon ole  edes tullut.
Yhden matkalaukun hukkuminen (laukun jota sitten ei ollut ollenkaan olemassakaan), sai minut koko viikonlopuksi tolatani....perfektionismi on sairaus, valitettavaa että oletan sitä myös muilta, mitenköhän siitä pääsisi eroon? Lapsiinihan olen sen jo tartuttanut, onneksi en kaikkiin, mutta näihin oman tyylisiini olen.

Olen varma, että mitään toivoa ei enää ole, kun täytän 40 vuotta...onneksi tässä on vielä miltei 5-vuotta aikaa käsitellä asiaa. Olen periaatteesa jo nyt yliajalla, selvittyäni vakavasta sairausesta, joten 5-vuotta on paljon aikaa!

En ole koskaan ollut kovin ulkonäköpainotteinen ihminen, nyt olen. Nyt se on muuttunut yhdeksi tärkeimmistä asioista päivässäni...olen aina naureskellut niitä ihmisiä, jotka jaksavat laittaa ja värkätä

monta tuntia itsensä kanssa. Eipä naurata enää, lisäksi olen ikävästi alkanut huomata ihmisiä erillailla.

Nytkö matkani vaikeaksi keski-ikäiseksi on alkanut?  Olen miettinyt tätä, että mistä tulee ne vaikeat asiakkaat...kun yleensä vaikein tapaus on noin 40-50 vuotias korkeastikoulutettu naishenkilö, heillä ei koskaan tunnu olevan mikään asia hyvin. Tuleeko minusta sellainen, näinkö muutos alkaa?  Onko mitään tehtävissä? Onhan tässä yksi hyvä puoli, en todellakaan ole korkeasti koulutettu, enkä tule olemaan, kun ei järki riitä.

Lisäksi ylivilkkaushäiriölni on todellakin pahentunut, nuoruudessa se pysyi kurissa, kun kävin vaikeammat aineet pienryhmissä opsikelemassa...mutta kyllä silloinkin mopo ajoittain keuli lujaa. Ei silti mitään tähän verrattuna, perheessä on murrosikäisiä lapsia, mutta ne eivät ole mitään verrattuna äitiinsä. Voi heitä, saavat varmaan traumoja. Mistähän tämä voi johtua, se että sain vihdoin vahvistuksen asialle, että olen oikeasti ylivilkas, enkä vain tyhmä häirikkö? Antoiko se luvan käyttäytyä näin?

Viisas ystäväni selvitti asian, olen saanut perheen nuorena, olen aina kaikissa esikoisen vanhempaenilloissa se nuorin...heidän mummosakin on niin nuori, että kysykää mummoilta kyselyissä" turvaudumme toiseen mummiin (80v)..koska tyoisten äidit ovat vanhempia , kuin hänen mummunsa....eksyäksemme asiasta...olen viettänyt sen nuoruuteni vauvaperhe-elämää, ollut sidottuna kotiin yms. kaikenlaista muutakin tässä tapahtunut...vaikeimmat vuodet ovat tosiaan sattuneet ajalle 25v-32v...jolloin toiset ovat aika huolettomia vielä...niin nyt on sitten minun aikani olla kapinallinen.

Tähän tietysti kulminoituu erään nuoren työtön kysymys "miksi sinä laitat itseäsi, kun olet jo saanut miehen..."Onneksi olen itse esittänyt tuon saman kysymyksen ollessani 15-vuotias omalle äidilleni , joten minulla oli vastaus valmiina "koska haluan toisen ja kolmanenkin.." voi minua aiheutin tytölle pienen tukehtumisekohtauksen energiajuomaansa. En silti katunut yhtään ;)

Mistä tuo kysymys kumpuaa, miten se voi olla nuorelle tytölle se juttu nykyaikana, tähänkö me tyttöjä kasvatamme? Toivottavasti onnistut itse tuomaan esille, sen verran vahvan nais-ihmisen, ettei oman tyttäreni pieneen päähän tule koskaan tuollaista kysymystä.

 

...ja talvesta...ja tuntuu , että olen kummajainen...kaikkien lämpöä ja aurinkoa rakastavien kansalaisten keskellä. Pidän kylmistä ja kirpiestä syysaamuista, kun saa vetää pipon päähän ja hanskat käteen.

Tuntuu heti oven avattua, että piristyy raikkaaseen ilmaan. Pidän jopa vesisateesta, ajoittain, en tietenkään viikon kaatosateesta ja tuulesta, mutta pieni syysade on ihan kiva juttu. Olen huomannut , että tämä asia on paras jättää sääkeskusteluissa sanomatta...jos jollain saa kseskustelyn tyrehtymään niin tällä tiedolla "ihana ilma",,,siinä vaiheessa huomaat, että kesksutelu seurasi ottaa 3 askelta taaksepäin, katsoo sinua, katsoo toisiaan ja voi nähdä sen pienen laseen livahtavan heidän ajatuksissaan "ihan seko"...ja siihen loppuu kesksutelu säästä tälläkertaa.

Yksi talven parjaista anneista on kylmyys, että saa pukea vaatteita _paljon_, kesällä pitää valita onnistuneesti se yksi rätti päällensä ja yleensä se yksikin valinta sitten epäonnistuu...mutta talvella on takki, pipo, housut..paitoja...jos paidoissa epäonnnistuu, niin takin kanssa meneekin jo paremmin...ja mitä kaikkea sinne alle voi piillottaa!   Tai miten itse voit lenkillä piiloutua tuonne pimeyteen, kukaan ei näe millainen virtahepo juoksentelee pitkin kylän katuja, kun on tarpeeksi pimeää. Olkoon sitten huono itsetunto, mutta en ole juossut koko kesänä metriäkään, kun ei ole mitään mihin piiloutua. Pitäisikin perustaa ryhmä piiloliikkujat, että esim jumpat sun muut voitaisiin suorittaa pimeässä tai vähintään hämärässä jumppasalissa, ainoa loistava tähti olisi siellä edessä, kuin majakka..mutta ryhmä olisi pilkkopimeässä, eipä tarvitsisi katsoa itseään pelistä, hermostua väärin menneistä askelista, miettiä vilkkuuko rekkamiehen hymy, kun tekee taivutuksia eikä sitä kuinka on punainen kuin tomaatti...olisi vain pimeää ja kuuluisi ähinää ja puhinaa. Hohtojumppa, siinäpä idea lanseerattavaksi...tulen heti ensimäiselle kurssille!

Syksyn hyviin puoliin kuuluu myös kynttilät, kesällä on jotenkin hirvittävän pliisua laittaa kynttilää päälle, ellei se sitten ole sellainen hengenahdistusta aiheuttava sitruunainen hyttyskynttilä...mikä sekin on melko rohkeaa, koska tunnin sisällä ovat kyllä hyttyset kadonneet, mutta..niin kyllä kaikki ihmisetkin. Tosin suosittelen lukuisia sitruunaisia kynttilöitä poltettavaksi  juuri silloin, kun ne ei niin ododtetut mökkivieraat saapuvat, ei mene kuin tunti niin jollakin aivan varmasti on akuutti astmakohtaus. Kaikesta poiketen syksyllä hajukynttilät eivät aiheuta akuuttia ahidstusta vaan tuntuvat jopa mukavilta...ehkä se johtuu siitä, että syksyllä jokainen on muutenkin niin jumalattoman kovasaa nuhassa ja nenä lukossa kuin seinä.

Itse olen köhinyt nyt vasta pari viikkoa, sanoivat että on sitkeää sorttia..nimittäin nuha, minä en. Olen nyt siinä tilassa, että nenässä ei liiku mitään, että ilahdun siitä kun kuuluu se eka luraus, että edes joku kulkee johonkin suuntaan, korvissa humisee ja päässä kaikuu. Mietin taas miten tähän on tultu, joka vuosi mietin sitä onko ollut liian vähän vaatetta siillon ja silloin ja viimeviikolla varmaan yksi varpaan pää kastui vähän. Vaikka johoan sen nyt järkikin sanoo, että tarttuvaa sorttia tämä on, jos koko muukin perhe yskii ja ryystää...ehkä olemme kaikki juosseet avojaloin sateessa mene ja tiedä..

Mutta onneksi tässäkin on hyvät puolensa, saa juoda gögiä niin paljon kuin sielu sietää ja kuumaa rommia, hunajakonjakkia...koska on tämä yskä juunou, troppia pitää ottaa, ei se muuten mene ohi..ja kun on aikansa ryystänyt kyseisisä juomia, ehjkä ja 2-3 viikon kuluessa yksi päivä nuha on ohi!  Taas vanhat hyvät lääkkeet purivat. Tosin uskoni viinavillasukkiin horjuu edelleen.

Sain eilen kotiruokaa, tottakai sitä saa kun itse tekee, mutta voi , että oli hyvää. Tuo käsite kotiruoka on tullut niin uuteen arvoon töiden myötä, ettei tosikaan. Kyllähän se tietysti aina meillä on ollut minuuttiaikataululla suunniteltua vääntö, koska ton jääkiekkoharkat on tossakohdassa ja ton toiset harkat tossa ja tuo menee sinne siihen ja siihen aikaan...oli aikoja jolloin teki mieli vaan heittä hanskat tiskiin  *pitäkää tunkkinne*.

Teit ruuan mitä kaikki söi eri aikaan, mutta kuitenkin kotona. Nyt joku tekee jotain (jos tekee) ja kaikki syö jossain ..aika harvoin enää ehditään yhteiseen pöytään..no ei eilenkään, mutta 6 kahdeksasta oli pöydässä , se oli jo melkein kaikki.

Itse yritin alussa raahata eväitä mukanani. Aina ei jääkaappia kylläkään ole autossa mukana ja säilytysajat on pitkiä. Huoltoaseman sämpylä 3, 90 halvimmillaan ja siihen kahvi 5e ei oikeen houkuta, jos viereiseltä grillitä saa koko atreian 5, 90...tosin terveellisyydestä ei voi kummankaan kohdalla puhua. Eväät olikin hyvä ratkaisu siihen asti, kunnes karu totuus selsisi minullekin, meillä on päivän aikana aika monta autonvaihtoa...sitä aina jossain vaiheessa huomaa, että eväät on menossa vaasaan ja itse ajelet turkuunpäin, jossain tapauksissa unohdat koko eväät, etkä enää muista missä autossa ne on missäkinpäin suomea, joten lopetin eväiden ulkoiluttamisen , eivät ne kuitenkaan  kuin harvoja kertoja seuranneet minua oikeaan autoon. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että eväsrasioita pitäisi rakentaa hälyttimellä..mikä muistuttaa olostaan vaikka joka tunnin päästä....tulisi uusi näkökanta "siellä ne mun eväät huutelee kaapissa" sanonnalle.

Syön siis aika usein ulkona, aika paljon paikoissa missä käy muitakin autoilua työkseentekeviä, annoskoko on jotenkin noissa paikoissa päässyt kyllä hämärtymään täysin..siinä ei auta äidin opetukset "syö lautanen tyhjäksi", kun saat eteesi annoksen, josta riittäisi pienelle perheelle päivälliseksi.

Lisäksi annoksissani on nykyään ollut lisämauste, nimittäin solmio...Miten se nyt voi olla sitä roikotinta niin vaikea käyttää...kyllä se kuitenkin on ollut ahkerasti asettuneena milloin pihvin päälle ja milloin keittoon..joka tapauksessa aina se, on jotenkin mun annoksessa mukana. ärsyttävää, että se voikin kuitenkin pysyä noin hoikkanan mallina vaikka on noin ahne...Parasta on kiisseli...sinne kun lykkäät solmiosi niin varmasti sitä tatinaa on sukanpohjissakin, huomattuasi * ei rkele taas se on lurahtanut uimaan siihen punaiseen liisteriin*. Kyllä omistan jopa 2 solmioneulaa (joita muuten et löydä naistenmallisia mistään)...mutta ne ei auta , muutakuin tuulen kanssa, ettei se mokoma lätkä lävähädä sun naamaasi kun astut autosta ulos....olisi muuten ihanaa , jos löytyisikin sellainen strassikoristeltu, pinkki hello kitty solmioneula, ettei tarvitseisi noita tylsiä malleja pitää..mutta ei tässä asiassa ei naisten maulla ole mitään sananvaltaa.

Sunnuntai minulla on vapaapäivä...mutta huomaan kaipaavani ajamaaan....tähänkö nyt on tultu, kaikki vaapaahetken tuntuvat turhilta, kun alla ei pyöri maantie.

Voi olla , että ulkona odottava pihan syyskuntoonlaitto voi olla vaikuttimena tähänkin asiaan, ei muuten kiinostaisi pätkääkään....ehkä joku hieno ajettava mööpeli auttaisi tähän asiaan huomattavasti...ehkä kehitän vielä haravointikoneen tjn....tai sitten en. miettikää sitä, jos sellaisen veisi sinne telkun keksijöidenohejlmaan, ajattava haravointikone, kuka sanoisi  "tässä on potentiaalia"...

Minulla oli viime viikolla kyydissä varsin hurmaava pieni poika matkusti yksin, hän oli oikein puhelias ja sosiaalinen ..sanottakooon, että hänestä varmasti tulee oikea pelimies, siihen asti ,kun karsea totuus selvisi tällekin meishenkilölle. Ikävää kyllä hän oli lähes yhtä järkyttyneen näköinen, kuin muutkin mieshenkilöt, kun laukaisin karun toutuuden "mulla on 6 lasta"

Kyytiin astui myös pieni tyttöhenkilö, joka sattui olemaan tyttäreni luokkakaveri, ensimmäinen kiljahdus saattajalle oli " toi on XXX äiti"...jolloin takaani kuului pientä murinaa "eihän se voi olla kenekään äiti, kun se ajaa linkkua, ei äidit ole noin cool".  Ihanaa mun kuukausi on turvattu , kun joka kerta kun masentaa ajattelen, että mä olen kuulkaa kuitenkin ihan sika cool.

Kumma juttu olen huomannut tämän myös isommissa mieshenkilöissä, jotka tuntuvat ajoittain unohtavan kokonaan, että olen naishenkilö. Vaikka ei se haittaa lainkaan, joskus vaan ei itse pysty hillitsemään tiettyjä hirnahduksia, joita asia aiheuttaa....onkohan se niin, että jos ei ole kovin hento, pieni ja siro , ja on miesvoittoisella "äijä" alalla niin  tuollainen pikkuasia unohtuu? Kyllä minä rakastan tuota tilaa , että kaikki on samaa porukkaa! Työskeneltyäni myös täysin naisvoittoisella hoitoalalla, tiedän millaista on olla naisporukassa töissä, minun kohdallani se oli isoin syy alan vaihtoon, kun en enää kestänyt.

Ihan sama vaikka nyt saisin koko naisasialiiton niskaani, mutta ero on kuin yöllä ja päivällä. Uskon, ettei kaikki haluaisi kuulla päivästä toiseen irstaita vitsejä, vihjailua ja tytöttelyä..ajoittain myös taputtelua, mutta en ole kokenut sitä haitaksi ollenkaan. Pienemäksi haitaksi ainakin, kuin sen mitä naisvoitoitsella työpaikalla oli....päivät ei voi sujua leppoisasti mitenkään, jos jonkun välillä aina on tilanne jäässä...osaston henki kärsii, kun aina on joku joidenkin välit on kuin -35 asteista ilmaa...siinä ei auta vaikka kuinka itse olisi iloinen, kyllä jäähtyy....saati sitten, tämä tapani ajatella ja puhua, joka sisältää aina hivenen liikaa ironiaa, sillä ei tunnuta naisten kanssa pitkälle pötkivän.....onneksi en silti treffeile olisi halunnutkaan, saati sitten jos sellaisen tarvetta olisi minulla ei olisi mitään toivoa.

Katsottani myös ensin 3 pojan kehitystä tarha- ja koulutiellä ja sen jälkeen 3 tytön tempoilua tarhasta koulumaailmaan niin täytyy sanoa, että tuo inhottava tyttöjen valtapelin alkaa jo tarhaiässä....ei silti on minullakin päiviä, jolloin ajatusten taso on " mä en NIIN leiki sun kanssa enää koskaan, tätä typerää kotileikkiä, siis so not todellakaan...heitän tän sun typeränvärisen paidan nyt tästä roskiin ja leikkaan sen palasiksi ja en ainakaan puhu sulle ikinä, siis tajuatko ikinä EN puhu sulle mitään"  Pojilla sellaista ei ole ollut. Pojilla on ollut reilua kähinää, jossa on ehkä motattu puolin toisin, mutta seuraavana päivän on taas oltu kavereita....(ihailtavaa, unohtaa noin, tarvitse tuollaiset putkiaivot, olisi niin hellpoa jos vaan unohtaisi kaiken , mitä ei halua muistaa)Tytöt tuntuvat eristävän porukasta kokonaan, eikä takaisin ole enää koskaan asiaa.  Ihmeellistä sekin, että kaikilla lapsilla on kuitenkin ollut sama kasvatus. Tässä kohtaa myönnän tehneeni virheen. Entisenä koulukiusattuna, olen aina opettanut lapsia antamaan takaisin,älkää jääkö kuuntelemaan ja katselemaan , älkää vain olko antakaa aina takaisin....no olen ollut selvittämässä muutamaa kiusaamisjuttua koululla, toisella kertaa lapseni oli siinä kiusaajaporukassa ja toisella kertaa tukilapsena. Ilmeisesti entiset kiusatut kasvattavat herkemmin lapsia jotka sanovat vastaan. En tiedä. Ihmiset tekevät virheitä (minä varsinkin useita)

Menipäs kovin vakavaksi mietteet, mutta puhuin täsätäkin asiasta viime viikolla erään matkustajan kanssa, joka halusi avatua koko matkan siitä kuinka inhottavaa tyttöjen valtapeli on ja kuinka hänen lastaan kiusataan, en edes muista mistä tämä keskustelu lähti liikkeelle, mutta jäin miettimään sitä itsekkin. Ihanaa saa olla arkipäivän psykologi , joka päivä jonkun asian kanssa..ihan ilman opintoja, pitäisikö perustaa oma yölinja, pysyisi heriellä, jos lataisi autoon radiovehkeet ja tekisi suoraa ohjelmaa tienpäältä.

Itseasiassa minun piti kirjoittaa ihan eri asiasta, nimittän syttärikriisistä, mutta jätän sen hautumaan...ehkä siihen tulee ratkaisu aivan pian.